Kuvassa kaksi nuorta seisoo juoksuradalla läppäriä tutkien.

Taloushallinnon taitajaksi

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa etenkin pienten urheiluseurojen vapaaehtoisten ja muiden toimijoiden taloushallinnon osaamista maksuttomilla ja helposti hyödynnettävillä materiaaleilla ja työkaluilla.

Suomalaisen urheilun ja liikunnan kivijalan muodostavat eri kokoiset, usein yhdistysmuotoisina toimivat urheiluseurat, joissa suuri osa toiminnoista hoidetaan vapaaehtoisten voimin. Monesti vapaaehtoiset ovat taustaltaan muita, kuin talouden ja hallinnon asiantuntijoita. Lisäksi osaamisen ja toiminnan kehittäminen urheiluseuroissa kohdistuu usein nimenomaan urheilutoimintaan ja valmennukseen taloushallinnon jäädessä vähäisemmälle huomiolle. Tavoitteenamme on tukea urheiluseurojen toimintaa vahvistamalla toimijoiden taloushallinnon osaamista.

Hankkeessa tuotetaan avoimesti saatavilla olevaa, ajasta ja paikasta riippumatonta koulutusmateriaalia sekä erilaisia työkaluja pienten urheiluseurojen taloushallinnossa toimivien vapaaehtoisten ja muiden toimijoiden käyttöön. Tuotetut materiaalit keskittyvät taloushallinnon toteuttamiseen, hallinnon kehittämiseen sekä mahdollisen (talous)hallinnon automaatiopotentiaalin tunnistamiseen.

Haluatko saada tiedon koulutusmateriaaleista, kun ne valmistuvat? Liity postituslistalle!

TALOUSHALLINNON TAITAJAKSI – TEHOKKUUTTA JA LAATUA URHEILUSEUROJEN TALOUSHALLINTOON OSAAMISTA KEHITTÄMÄLLÄ

Rahoittaja: Opetus- ja kulttuuriministeriö, erityisavustus liikunnan kehittämishankkeisiin

Kesto: 12/2023–12/2024

Projektipäällikkö: Anna Sivonen

Ota yhteyttä
Anna
Sivonen
lehtori
+358 294471427
anna.sivonen@haaga-helia.fi